Presidentin poika pyövelinä

Pohjois-Hämeen pataljoonan päällikkö ja Hennalan vankileirin ensimmäinen johtaja Hans Kalm teloitti itse monia vankeja. Valkoinen sotilas Arvi Murto on esimerkiksi kertonut, että Kalm oli ilmoittanut Punakaartin johtajiin kuuluneelle Ali Aaltoselle, että kunnianosoituksena Aaltosen sotilaallista saavutuksista ampuu Aaltosen henkilökohtaisesti. Murron mukaan Aaltonen oli vastannut Kalmille, ettei tämän ampuma kuula ole sen kummempi kuin muidenkaan.
   Päällikkö ei kuitenkaan ehtinyt itse kaikkiin teloituksiin, vaan valitsi pataljoonastaan teloitusryhmän tehtävää hoitamaan. Jääkäriluutnantti Anton Eonsuu kertoi muistelmissaan, että " teurastusjoukkueen päällikkönä toimi aluksi Svinhufvud, ja kun tämä oli saanut hommasta tarpeekseen, eräs Lindgren-niminen poika". Svinhufvudin etunimi oli Eino ja isä oli Pehr Evind Svinhufvud, joka toimi sodan aikana valtionhoitajana ja myöhemmin Suomen presidenttinä.
  Myös Kalle Vierto Pohjois-Hämeen 1. pataljoonasta oli toiminut leirin teloitusjoukkueen päällikkönä. Hän on kuitenkin kertonut muistelmissaan, ettei halua kertoa tästä vaiheesta elämässään "sen vastenmielisen luonteen vuoksi".
   Kalmin vietyä pataljoonansa Hämeenlinnan leiriä vartioimaan Hennalan leirille tuli siviilivartijoita, joiden inhimillisyyttä ei suuremmin kiitelty. Eräs vartijoista oli Lasse Rantanen. Tämä sysmäläismies tunnettiin nimellä Hennalan kauhu. Vartija oli murhannut monia vankeja ja oli kertonut tunnuslauseensa olevan: "Ammutaan niitä perkeleitä talvella, etteivät niin haise." Myös Lasse Rantasen veli, Jaakko Rantanen toimi vartijana. Yhdessä veljekset tunnettiin Kauhu-Rantasina.
   Suomen luokkasota teoksen mukaan teloittajina toimivat myös Emil Hakala, Åkerman, Mynttinen, Karikoski, Lappalainen, Nikkinen, Kalle Lehtinen, Korhonen, Manninen ja Lonka. Viimeksi mainittu oli kotoisin Vääksystä ja oli kertonut teloittaneensa 160 vankia. Tuolloin 48-vuotias Lonka tunnettiin nimellä "Kalmiston äijä".
   Karmivin maine on kuitenkin humppilaisella Oskari Kauppilalla, joka oli työskennellyt vartijana sekä Tampereen että Hennalan leireillä. Humppilalaiset olivat muistelleet Kauppilan  kerskailleen, että oli ampunut Lahden Hennalassa 800 naista.
   Kukaan teloittajista ei joutunut oikeuteen teoistaan, koska tuolloin valtionhoitajana toiminut P. E. Svinhufvud antoi valkoisten tekemät surmat anteeksi 7. joulukuuta 1918.
  

Lähteet:
 Tuulikki Pekkalainen (2011): Susinartut ja pikku immet. Sisällissodan tuntemattomat naiset. Tammi, Scandbook ab, Ruotsi.
 Aapo Roselius (2007): Teloittajien jäljillä. Valkoisten väkivalta Suomen sisällissodassa. Tammi, Skandbook, Ruotsi.