Piikkilangan alta pakoon

Kaikkia leirille joutuneita piikkilangat eivät pidelleet. Nurmijärveläinen Karl Meri joutui antautumaan saksalaisille Vesalassa 1. toukokuuta 1918 ja päätyi Fellmannin kentälle kymmenien tuhansien muiden kanssa. Saksalaiset sotilaat tyhjensivät vankien taskut tottuneesti.
   "Niin se tuli ja sivusi minun taskuni. No, minulla oli taskussani rahapussi ja semmonen säämiskäinen pitkä pussi. Sanottiin isäntäpussiksi, jonka sai kääntää. Se otti sen sitten. Löysi sen taskusta ja ravisti sen sitten käteensä. Siellä oli 16 hopearahaa, kaksi markan rahaa ja muistorahoja oli aika paljon. Ai kun se tuli iloisen näköiseksi.'Niks bolshevik', sanoi. Tarkoitti, ettei se ole bolsevikkien rahaa."
   Meren mukaan vangeille ei annettu ensimmäisen viiden vuorokauden aikana lainkaan ruokaa. Sen jälkeen vangit saivat silakoita ja palan leipää. Suuri kenttä oli niin täynnä, että vangit eivät mahtuneet edes pitkälleen.
  Pian vangit kuljetettiin Hennalan kasarmeille. Karl Meri lyöttäytyi yhteen kahden muun nurmijärveläisen kanssa. Vähän ennen helluntaita miesten onnistui ryömiä piikkilangan alta vapauteen.
  Kotiseudulleen kävellyt Meri tarvitsi nopeita jalkojaan toistamiseen. Jo helluntaina hänet vietiin 11 muun kanssa kärryillä paikallisten valkoisten esikuntaan, josta miehet kuljetettiin läheiselle hiekkakuopalle. Vankien käskettiin riisua vaatteet sekä antaa rahat, kellot ja saappaat pois.
   "Kun konekivääristä kuului ensimmäinen ääni, Halme lähti juoksemaan ylös kuopasta. Päällikkö huusi: Yksi perkele meni jo! Samalla hetkellä myös Meri sai köyden irti ja kiipesi kuopasta ylös. Hän kuuli huudon: Toinen perkele meni jo!" kertoo Tauno Tukkinen Meren haastattelusta.

Lähde: Tauno Tukkinen (1999): Teloittajien edessä. TT, Karjalohja.
Kuva: Karl Meri Tukkisen kirjassa.

 

Sairastupa Vuorikadun koululla

Jämsäläinen Emil Idanpoika Aalto vangittiin Vesalassa 1.5.1918. Hän oli saanut osuman käteensä Syrjäntaan taistelussa, jossa hän oli toiminut punakaartin tykkimiehenä. Muistelmissaan hän kertoo, kuinka joutui Vuorikadun koulun juhlasaliin muiden haavoittuneiden punaisten kanssa.
   Aallon kertoman mukaan Vuorikadun koululla oli lääkäri (Väinö Salmen mukaan Jämsän piirilääkäri Otto Ferdinand Bergström) ja useampia sairaanhoitajia. Aalto muistelee, että hoidettavana oli ainakin ohimoon, takalistoon ja sukupuolielimeen ammuttuja miehiä. Ajoittain potilaita vietiin leikkaukseen, mutta ne vähenivät, kun vangit totesivat, ettei kukaan "leikatuista" palannut.
   "Mutta nyt kerron, miten minun käteni meinattiin panna poikki. Se parani umpeen liian pian ja sitten sitä rupesi särkemään hirveästi ja se ajettui olkapäätä myöten ja kuumetta tuli siinä lähelle 39 astetta. Ylihoitajatar sanoi, että se täytyy panna poikki, muuten sinä kuolet, siihen oli tullut joku myrkytys. Nyt oli minulla kylmä housuissa, mutta sen päätöksen tein, että sovinnolla minua ei nukuteta. Sanoinkin ylihoitajalle, että poikki sitä ei panna, mutta repiä sitä saatte, jos siitä on apua", kuvailee Aalto.
   Liikkumaan kykenevät vangit kerjäsivät ohikulkijoilta ruokaa koulun pihamaan yläkulmassa, lähellä Vuorikatua. Kerjääminen oli kuitenkin hoidettava niin, ettei vartija huomannut. Aalto kertoo saaneensa sekä jauhoja että tupakkaa lahtelaisilta. Saadut elintarvikkeet keitettiin puuroksi ystävällisen vahtimestarin avulla. Vahtimestari myös päästi Aallon siskon tervehtimään veljeään punavankisairaalaan.
   "Olin vahtimestarin avulla saanut kirjeen lähetetyksi Helsinkiin ja pian sisko ilmeistyikin aidan taakse. Vahtimestari järjesti meille kohtauksen omalle puolelleen, jossa saimme rauhassa jutella. Kerroin hänelle, että pian joudun tuomiolle ja sitten ehkä kotipuoleen. Hänkin oli hyvin toivorikas, että jos hyvinkin niin kävisi."
   Rahaa vangit saivat myymällä omia ja "leikkaukseen vietyjen" omaisuutta lahtelaisille. Rahat puolestaan annettiin maksuksi toisille paikkakuntalaisille, jotka kävivät kauppaamassa leipää ja tupakkaa vangeille. Joskus ohikulkevat saksalaiset saattoivat pahoinpidellä vankeja, mutta hyväsydämisenkin saksalaisen Aalto kertoo tavanneensa. "Tulee taas kolme saksalaista Vuorikatua ylöspäin ja kun pääsevät kohdalleni, niin yksi kahmaisee tupakkalaatikostaan monta tupakkia ja heittää ne yli aidan minun lähelleni."
   Saksalaiset myös vaihtoivat mitätöityä "polsevikkirahaa" markkoihin. Aalto kertoo, että rahaa vaihtanut sotilas oli vakuuttanut, että mitätöity raha kelpaa varmasti Saksassa Suomen rahana.
   Ruokavalio sairastuvalla oli niukka kuten Hennalassakin. Vangeille tarjottiin juuressoppaa, pala suolaista kalaa ja sormenpaksuinen leipäviipale. Vettä oli kuitenkin riittävästi.
   "Ja vettä, vettä, se oli ainakin hyvää Launeen lähteen vettä, ja sitä sai juoda niin paljon, että nilkat turposi ja sitten ei ollutkaan pelastaja kaukana, se joka sai vesipöhön, kuoli pian pois kärsimyksistä."

Lähde: Tiina Aalto (toim.)2005: Emil Aallon kapina. Punaisen tykkimiehen muistelmat 1918-1919.
Kuva: Jämsäläisiä tykkimiehiä Tampereella keväällä 1918 ( Emil Aalto vasemmalla ja ylhäällä keskellä sukulaiseni, valokuvaaja Enok Ahlstén, joka kuoli taistelussa pään läpi ammuttuun luotiin)