Piikkilangan alta pakoon

Kaikkia leirille joutuneita piikkilangat eivät pidelleet. Nurmijärveläinen Karl Meri joutui antautumaan saksalaisille Vesalassa 1. toukokuuta 1918 ja päätyi Fellmannin kentälle kymmenien tuhansien muiden kanssa. Saksalaiset sotilaat tyhjensivät vankien taskut tottuneesti.
   "Niin se tuli ja sivusi minun taskuni. No, minulla oli taskussani rahapussi ja semmonen säämiskäinen pitkä pussi. Sanottiin isäntäpussiksi, jonka sai kääntää. Se otti sen sitten. Löysi sen taskusta ja ravisti sen sitten käteensä. Siellä oli 16 hopearahaa, kaksi markan rahaa ja muistorahoja oli aika paljon. Ai kun se tuli iloisen näköiseksi.'Niks bolshevik', sanoi. Tarkoitti, ettei se ole bolsevikkien rahaa."
   Meren mukaan vangeille ei annettu ensimmäisen viiden vuorokauden aikana lainkaan ruokaa. Sen jälkeen vangit saivat silakoita ja palan leipää. Suuri kenttä oli niin täynnä, että vangit eivät mahtuneet edes pitkälleen.
  Pian vangit kuljetettiin Hennalan kasarmeille. Karl Meri lyöttäytyi yhteen kahden muun nurmijärveläisen kanssa. Vähän ennen helluntaita miesten onnistui ryömiä piikkilangan alta vapauteen.
  Kotiseudulleen kävellyt Meri tarvitsi nopeita jalkojaan toistamiseen. Jo helluntaina hänet vietiin 11 muun kanssa kärryillä paikallisten valkoisten esikuntaan, josta miehet kuljetettiin läheiselle hiekkakuopalle. Vankien käskettiin riisua vaatteet sekä antaa rahat, kellot ja saappaat pois.
   "Kun konekivääristä kuului ensimmäinen ääni, Halme lähti juoksemaan ylös kuopasta. Päällikkö huusi: Yksi perkele meni jo! Samalla hetkellä myös Meri sai köyden irti ja kiipesi kuopasta ylös. Hän kuuli huudon: Toinen perkele meni jo!" kertoo Tauno Tukkinen Meren haastattelusta.

Lähde: Tauno Tukkinen (1999): Teloittajien edessä. TT, Karjalohja.
Kuva: Karl Meri Tukkisen kirjassa.