Tappava vieras
Espanjantautiin sairastui kokonaisia kyläkuntia ja sen vuoksi jouduttiin sulkemaan kouluja sekä kauppoja. Viranomaiset neuvoivat ihmisiä välttämään ihmisjoukkoja ja pesemään käsiään. Samaan aikaan Hennalassa oli 10 000 vankia ahdettuna rakennukseen, jossa ei ollut käymälöitä eikä mahdollisuutta peseytymiseen.
Luonnollisesti espanjantauti vei monia teloituksilta säästyneitä. Helsinkiläinen Sigrid Sandström kertoi veljensä Thure Sandströmin kohtalosta oikeudelle seuraavasti:
"Hänestä ei toukokuun 8 päivänä 1918 jälkeen, jolloin häneltä saapui vanhemmilleni osoitettu, Suomessa postitettu postikortti, ole saapunut mitään muuta tietoa kuin että hän olisi kuollut Lahdessa espanjalaiseen tautiin ollessaan siellä valkoisten vankina, vaikka vanhempani vielä vuonna 1918 kehoittivat sanomalehdissä julkaistuissa ilmoituksissa sellaisia henkilöitä, jotka tietäisivät hänen olinpaikkansa siitä ilmoittamaan."
Lähteet:
Tauno Tukkinen (2004): Kumpujen yöstä. Kuolleiksi julistettujen punaisten kohtaloita. Opas tutkijoille, TT, Karjalohja.
www.helsinki.fi/historia/vanhat/taudit 18.1.2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti