Presidentin poika pyövelinä

Pohjois-Hämeen pataljoonan päällikkö ja Hennalan vankileirin ensimmäinen johtaja Hans Kalm teloitti itse monia vankeja. Valkoinen sotilas Arvi Murto on esimerkiksi kertonut, että Kalm oli ilmoittanut Punakaartin johtajiin kuuluneelle Ali Aaltoselle, että kunnianosoituksena Aaltosen sotilaallista saavutuksista ampuu Aaltosen henkilökohtaisesti. Murron mukaan Aaltonen oli vastannut Kalmille, ettei tämän ampuma kuula ole sen kummempi kuin muidenkaan.
   Päällikkö ei kuitenkaan ehtinyt itse kaikkiin teloituksiin, vaan valitsi pataljoonastaan teloitusryhmän tehtävää hoitamaan. Jääkäriluutnantti Anton Eonsuu kertoi muistelmissaan, että " teurastusjoukkueen päällikkönä toimi aluksi Svinhufvud, ja kun tämä oli saanut hommasta tarpeekseen, eräs Lindgren-niminen poika". Svinhufvudin etunimi oli Eino ja isä oli Pehr Evind Svinhufvud, joka toimi sodan aikana valtionhoitajana ja myöhemmin Suomen presidenttinä.
  Myös Kalle Vierto Pohjois-Hämeen 1. pataljoonasta oli toiminut leirin teloitusjoukkueen päällikkönä. Hän on kuitenkin kertonut muistelmissaan, ettei halua kertoa tästä vaiheesta elämässään "sen vastenmielisen luonteen vuoksi".
   Kalmin vietyä pataljoonansa Hämeenlinnan leiriä vartioimaan Hennalan leirille tuli siviilivartijoita, joiden inhimillisyyttä ei suuremmin kiitelty. Eräs vartijoista oli Lasse Rantanen. Tämä sysmäläismies tunnettiin nimellä Hennalan kauhu. Vartija oli murhannut monia vankeja ja oli kertonut tunnuslauseensa olevan: "Ammutaan niitä perkeleitä talvella, etteivät niin haise." Myös Lasse Rantasen veli, Jaakko Rantanen toimi vartijana. Yhdessä veljekset tunnettiin Kauhu-Rantasina.
   Suomen luokkasota teoksen mukaan teloittajina toimivat myös Emil Hakala, Åkerman, Mynttinen, Karikoski, Lappalainen, Nikkinen, Kalle Lehtinen, Korhonen, Manninen ja Lonka. Viimeksi mainittu oli kotoisin Vääksystä ja oli kertonut teloittaneensa 160 vankia. Tuolloin 48-vuotias Lonka tunnettiin nimellä "Kalmiston äijä".
   Karmivin maine on kuitenkin humppilaisella Oskari Kauppilalla, joka oli työskennellyt vartijana sekä Tampereen että Hennalan leireillä. Humppilalaiset olivat muistelleet Kauppilan  kerskailleen, että oli ampunut Lahden Hennalassa 800 naista.
   Kukaan teloittajista ei joutunut oikeuteen teoistaan, koska tuolloin valtionhoitajana toiminut P. E. Svinhufvud antoi valkoisten tekemät surmat anteeksi 7. joulukuuta 1918.
  

Lähteet:
 Tuulikki Pekkalainen (2011): Susinartut ja pikku immet. Sisällissodan tuntemattomat naiset. Tammi, Scandbook ab, Ruotsi.
 Aapo Roselius (2007): Teloittajien jäljillä. Valkoisten väkivalta Suomen sisällissodassa. Tammi, Skandbook, Ruotsi.

 

                                        Ruotsi on valttia

Monissa sisällissodasta kertovissa teoksissa mainitaan, että valkoiset eivät uskoneet ruotsinkielisten  osallistuneen sotaan punaisten puolella. Tämä pelasti monia ruotsia puhuneita punakaartilaisia. Näin kävi myös Sjundeån Gammalbyssä syntyneen 21- vuotiaan Anna Alina Forsströmin kohdalla:

   Anna Forsström vangittiin 1.5. 1918 Hollolassa. Kuulusteluissa paljastui, että hän oli toiminut punakaartissa keittäjänä. Hänen kuitenkin todettiin olevan "fredlig och arbetsam, icke agitator" (rauhallinen ja työteliäs, ei agitaattori). Kuulustelijoina toimineet B. Hovila ja Eero Kiianlinna päätyivät tulokseen, että "är icke någon farlig person har endast varit med för att ha arbete" ( ei ole vaarallinen, on ollut mukana vain työtä saadakseen).
   Anna Forsström siirrettiin Hämeenlinnan vankileirille, jossa hän joutui olemaan vankeudessa vain kaksi kuukautta ennen vapauttamistaan.

   Samana päivänä Anna Forsströmin kanssa vangittiin Okeroisissa myös nauvolainen Anna Aleksandra Edwardintytär Bröcker. Anna Bröckerin kuulustelupöytäkirjan etusivulle oli kirjoitettu "puhuu ruotsia". Kuulusteluissa Annan todettiin liittyneen vapaaehtoisesti punakaartin punaiseen ristiin. Hänet vapautettiin syytteistä, koska hän oli toiminut ainoastaan neljä päivää punaisten sairaanhoitajattarena eikä ollut syyllistynyt mihinkään rangaistavaan tekoon.

   Toisin kävi 18-vuotiaalle Aina Aliina Virtaselle, joka Tauno Tukkisen mukaan ammuttiin Lahdessa toukokuussa, koska hän oli Mäntsälän naiskompanian sairaanhoitaja. Myös 25-vuotias hämeenlinnalainen Hilja Matilda Rantanen vangittiin 1.5. Vesalassa ja luultavasti ammuttiin, koska oli toiminut sanitäärinä. Samoin kävi Okeroisissa 1.5.1918 vangitulle 16-vuotiaalle Sanna Amanda Ruususelle, joka oli naispataljoonan punaisen ristin jäsen.

   Historia siis todistaa,että ruotsin kieli on tärkeä - myös Lahdessa.

Lähde: Tuulikki Pekkalainen (2011): Susinartut ja pikku immet. Sisällissodan tuntemattomat. Tammi, Scandbook Ab, Ruotsi

 

 

Lahden kevään lainasana: Besorgaus

Monien punavankien muistelmissa esiintyy saksalaisilta opittu lainasana - besorgaus. Sanalla tarkoitettiin vangin tutkimista ihoa myöten. Ruumiintarkastuksissa katosivat myös vangin kellot, sormukset, rahat, kengät ja muut arvokkaat asusteet.
   Punakaartilainen Paavo Forsell kuvaa tapahtumaa elämäkerrassaan:
"Alkoi kuulua juttua rauhasta saksalaisten kanssa. Levisi huhu, että kun aseet luovutetaan ja meitä vähän kuulustellaan, niin kotiin päästään joka sorkka. Niin tuli vapunpäivän aamu vuonna 1918. Lahden kaupungin edustalla alkoi antautuminen. Punakaartin miehiä marssitettiin tuhansittain Hennalan kasarmeihin kuolemaan. Ei kotiin, niin kuin oli luvattu, vaan kidutuskammioihin, mistä on paljon kerrottavaa.
   Mutta meitä oli pieni joukko, jotka emme halunneet antautua, vaan yritimme murtautua metsien kautta saksalaisten linjojen lävitse päästäksemme edelleen rajan yli Venäjälle. Halusimme päästä pakoon kaikessa hiljaisuudessa, mutta siinä ei kovin monikaan onnistunut. Metsät olivat tuntemattomia ja me olimme lopen uupuneita pitkästä matkasta ja kovista taisteluista, joita oli käyty Porista saakka tänne Lahden edustalle.
   Harhailimme metsässä tuntikausia, kunnes minä satuin erään riihen luo kylän laitaan, ja siinä kaksi saksalaista sotilasta yllätti minut. Hyppäsin nopeasti hevosen selästä ja läimäytin hevosta selkään ja annoin sen mennä. Ehdin lyödä kiväärin mäsäksi riihen nurkkaan, ennen kuin piti nostaa kädet ylös.
   Pian olivat saksalaiset kimpussani ja sen tien meni kello taskustani ja lompakko takin povitaskusta. Niin olin valmiiksi puhdistettu vankilaan vietäväksi. Muistan, miten ne minulle toistivat: Vek, vek. Minut ajettiin tielle. Siellä oli paljon toisiakin, joille oli käynyt samoin kuin minunkin, vangittu vapunpäivänä ja samoin puhtaaksi ryövätty. Kellä oli hyvät saappaat, ne riisuttiin jalasta ja saivat muuttaa omistajaa. Me olimme jo avuttomia panemaan vastaan."

   Punaiset  ja valkoiset -kirjassa Henkipatto-nimellä kirjoittava (ilmeisesti Kössi Kaatra) kuvaa ajan lainasanaa reippaammin:
" Maan vallassaolijat liikkuivat ujostelematta maantieritareina, kähveltäjinä, väärentäjinä. Aatelismies kilvan nousukkaan kanssa, virkamies maallikon, valkoinen suomalainen saksalaisen kanssa - kaikki puhdistivat, peijasivat, besorgasivat. Rosvottiin valtiolta ja rosvottiin yksityisiltä, rosvottiin jopa hirsipuut puhtaaksi; murhattujen työläisten jälkeenjäämistöt, nekin kulkivat varkaalta toiselle. Eipä edes maisterismiehet kammonneet kähveltää nälkään kuolleiden työläisten täisiä ryysyjä. Ja manttaalipapat istuivat aittojensa kynnyksillä ja hykertelivät kämmeniään: kaikesta sai satakertaisen, monisatakertaisen hinnan."

Lähteet :
Henkipatto (Kössi Kaatra?)(1919): Punaiset ja valkoiset. Kuvaus Suomen luokkasodasta, Vapauden kirjapaino , Sudbury.
Seppo Vainio (2008): Saksalaiset Suomen sisällissodassa 1918, oma kustanne, Tikkurilan Kopiopalvelu.

                                Rivissä "sairaalaan"

Monissa sisällissodasta kertovissa teoksissa on korostettu, että Hennalan vankileirillä teloitettiin vain punakaartin johtotehtävissä toimineita tai aseelliseen toimintaan osallistuneita punakaartilaisia. Porilaisen Paavo Anselm Forssellin muistelmat antavat aivan erilaisen käsityksen murhattavien valikoinnista:
   " Ollaan Hennalan kasarmeilla. Taistelut ovat jo takana ja saksalaiset ovat luovuttaneet meidät Suomen valkoisille. Meidät on sullottu niin tiiviisti kuin silakat suolaan, ei ole jalan sijaa minne astua. Sitten  joku pojista huomaa, että voidaan päästä vinttikerrokseen, missä ei vielä ole ketään.Ei sinne kyllä ollut lupaa mennä. Mutta kun vartija oli vain ulko-ovella niin lähdettiin. Olihan siellä väljempää ja edes ilmaa enemmän, eikä lika ja hiki haissut niin kuin alhaalla. Siellä oli  ruumiitakin kymmenkunta taistelun ajalta, mutta ei niistä kukaan välittänyt. Ahdasta kun oli niin rinnakkain jouduttiin makaamaan ruumiitten kanssa.
   Eräänä aamuna kutsuttiin esiin ne, joissa oli tarttuvia tauteja. Kaikki joilla oli sukupuolitauteja,  syyhelmää tai muita tarttuvia tauteja, tulkoot heti riviin niin pääsevät sairaalaan ja sieltä kotiin. Niin sanottiin. Moni lähti, vaikka ei tautia ollutkaan ja pääsi iankaikkiseen kotiin. Kaikki jotka tähän ansaan tarttuivat komennettiin riviin eikä heitä pitkälle kasarmialueelta vietykään, kun pantiin konekivääritulella matalaksi."

Lähde: Raija Westergård (2003): Punaiset naiset ja muita tarinoita vallankumouksen Suomesta ( ei painopaikkaa).

 

        Tasavallan ensimmäinen valelääkäri ajoi 
                        avoautolla Hennalaan

Virossa Viljandin maakunnassa, Kotsaman kylässä, Taarasaaren talossa syntyi 1889 poika, joka sai nimekseen Hans. Vanhemmat olivat maanviljelijä Jüri Kalm ja hänen vaimonsa Anu Kalm.

   Hans-poika keskeytti lukion  sekä merikoulun Virossa. Hän muutti Suomeen, jossa opiskeli Päivölän maamieskoulussa ja Mustialan maanviljelysopistossa. Mustialassa hän suoritti myös 1914 agrologin tutkinnon, joka onkin ainoa tutkinto, jonka hän todistettavasti suoritti.

  Vuonna 1915 Hans Kalm joutui Venäjän armeijaan ja eteni siellä vuoteen 1916 mennessä kapteeniksi.Venäjän vallankumouksen alettua 1917 bolsevikit ilmeisesti polttivat Kalmin kotitalon. Tästä julmistuneena Kalm palasi kotikyläänsä ystäviensä kanssa ja tappoi syylliseksi arvelemansa  8 henkilöä. Joulukuussa 1917 hän matkusti Helsinkiin väärennetyillä papereilla.

   Suomeen tultuaan Kalm sai peiteviran Lapin ja Pohjois-Suomen asutuskomiteaan. Kalm käytti salanimeä Jussi Kontio. Tosiasiassa hän työskenteli sotilaskouluttajana entisen opiskelutoverinsa Arvo Jutilan palkkaamana.

   Helmikuussa 1918 Hans Kalm, Niilo Sigell ja pesäpallon isänä tunnettu Lauri Pihkala päättivät perustaa oman valkoisen joukko-osaston. Pataljoonaan saatiin aluksi 300-350 miestä, jotka olivat kotoisin Pohjois-Pirkanmaalta, Keski-Suomesta, Päijät-Hämeestä ja Kanta-Hämeestä. Viralliselta nimeltään se oli Pohjois-hämeen 1. pataljoona, mutta punaisten keskuudessa se tunnettiin Kuhmoisten piruina.

   Pataljoona muistetaan erityisesti Harmoisten sairashuoneen verilöylystä. Kalmin miehet ampuivat 11 haavoittunutta ja naispuolisen sairaanhoitajan. Yhdeksän muuta sairaanhoitajaa vangittiin ja väitetään, että heistä vain ruotsinkieliset vapautettiin elävinä.

                          Avoauto hyökkäysvaununa

    Heti Lahden valtauksen jälkeen Hans Kalm nimitettiin vankileirin vartioinnista vastaavaksi päälliköksi. Juhlituille valkoisille päälliköille luovutettiin käyttöön kaksi avoautoa, joista toisen Kalm otti omaan käyttöönsä ja asennutti siihen konekiväärin. Useat tutkijat pitävät Kalmia ja leirin komendantti Artturi Käpyä vastuullisina ainakin yli 600 sotavangin teloitukseen Hennalassa. Varsinkin naisia ja tyttöjä surmattiin Lahdessa paljon, enemmän kuin millään muulla suomalaisella vankileirillä. Kalmin tiedetään inhonneen erityisesti housupukuisia naisia ja "ryssänmorsiamia".

   Ylipäällikkö Carl Gustav Mannerheimin 11. toukokuuta antama teloituskielto kirjattiin Hennalaan saapuneeksi vasta 17. toukokuuta. Kalmin elämäkerturi Jaakko Heinämäki väittää kirjassaan, että " tiedossa ei ole, kuka halusi viivyttää käskyä". Se kuitenkin tiedetään, että Kalmin siirryttyä kolme viikkoa myöhemmin Hämeenlinnan vankileirin vartioinnista vastaavaksi, Hämeenlinnan teloitusmäärät nousivat.

   Saavutukset Suomen sisällissodassa ja Mannerheimilta ja Saksan keisarilta saadut kunnianauhat sekä rautaristit eivät riittäneet Kalmille. Hän kokosi suomalaisista vapaaehtoisista 2014 miehen rykmentin Viron sisällissotaan. Rykmentti sai nimekseen Pohjan Pojat ja nuorimmat sotaretkeen osallistuneet olivat jopa 12-vuotiaita. Viron itsenäistyttyä everstiksi kohonnut Kalm olisi tahtonut jatkaa sotaretkeään saman tien Pietariin saakka, mutta Suomi ja Viro kieltäytyivät kunniasta.

   Pettynyt ja työtön eversti Kalm kirjoitti Pohjan Pojista kirjan tuntemattomaksi jääneen haamukirjailijan avulla, meni naimisiin, sai lapsen ja muutti 1923 perheensä kanssa Yhdysvaltoihin opiskelemaan. Vuonna 1934 Hans Kalm palasi Suomeen ja anoi oleskelulupaa sekä lääkärinoikeutta. Lääkärinoikeuksia hänelle ei kuitenkaan myönnetty, koska lääkintöhallituksen mielestä hänellä ei ollut riittävää koulutusta. Kalmin elämäkertakirjailija Jaakko Heinämäki pitää kuitenkin syitä poliittisina, koska lääkintöhallituksen pääjohtaja Hannes Ryömä oli vasemmistolainen.

   Hans Kalm päätti perustaa terveyshoitolan, jossa pyrki parantamaan sairauksia valohoidolla ja erilaisilla ruokavalioilla, joihin sisältyi hunajaa ja hedelmäsokeria. Hyväntahtoinen Kalm sai kuitenkin taas pahantahtoisia vastustajia yrittäessään hoitaa tuberkuloosia valolla. Tuberkuloosiin erikoistunut lääkäri Bror Mikkelä ryhtyi julkisesti vastustamaan Kalmin toimintaa ja Heinämäen mukaan "aliarvioi Kalmin tiedot ja koulutuksen ja syyllistyi ironiaan ja pilkkaan". Taistelun jälkeen Pyhärannan Kalmia suljettiin 1940.
 
    Jälleen kerran pettynyt ja työtön Kalm pääsi Naarajärven sotavankileirin päälliköksi Pieksämäen lähelle. Leirillä oli jopa 2500 vankia. Yllättäen tälläkin leirillä vankien kuolleisuus oli korkea, jopa kansainvälisesti. Vangeista joka kolmas kuoli. Jossain vaiheessa jatkosotaa Kalm opiskeli vuoden Saksassa. Opintojen sisältöä ei tiedetä, mutta mm. rotuhygienian arvellaan kuuluneen opinto-ohjelmaan. Sodan loppuessa Kalm pakeni Ruotsiin ja sieltä edelleen Yhdysvaltoihin.

                      Valekirurgiksi Meksikon yliopistosta

   Vuonna 1957 Hans Kalm palasi jälleen Suomeen ja anoi taas oikeutta harjoittaa lääkärin ammattia. Liitteenä hän lähetti todistukset: lääkäriopinnoista Collegium Mid-West -yliopistosta, kirurgian assistentin tehtävistä El Hospital de la Purisima Concepcion y Jesus Nazareno -sairaalassa, diplomin La Universidad Nacional Autonoma de Mexico -yliopistosta sekä lääkeaineiden hallussapitoluvan. Todistuksia tarkistamatta Helsingin yliopisto antoi 68-vuotiaalle Hans Kalmille luvan lääkärin ammatin harjoittamiseen Suomessa.

   Vuonna 1969 kaksi nuorta diabetespotilasta teki Kalmista kantelun, koska "tohtori" oli hoitanut potilaita homeopaattisilla lääkkeillään ja jättänyt insuliinin pois. Toinen potilaista halvaantui ja toinen vaipui koomaan. Lääkintöhallitus perui 79-vuotiaan Kalmin lääkärinoikeudet. Kirjailija Jaakko Heinämäki paheksuu Kalmin elämäkerrassa syvästi sitä, että "hänen hoitomenetelmiänsä sanottiin epätieteelliseksi puuhasteluksi ja lopuksi hänen koulutuksensa ja laillistetun lääkärin oikeutensa kyseenalaistettiin". Kalm itse puolusti kiihkeästi hivenainelääkitystään, jota hän määräsi potilailleen taikavarpua muistuttavalla heilurilla, joka alkoi heilua vasemmassa kädessä mikäli "tohtorin" oikeassa kädessä ollut potilaan nimikirjoitus tai hiustuppo osoitti potilaan olevan kyseisen aineen tarpeessa.

    Lääkintöhallitus perusteli päätöstään seuraavasti: Mid-West College ei ollut hyväksytty lääketieteellinen koulu, Kalmia ei ollut koskaan edes kirjattu opiskelijaksi meksikolaiseen yliopistoon, jossa hän oli mielestään suorittanut kirurgin erikoistumisopinnot ja lisäksi Kalmin lääkärinoikeudet sekä lääkeaineiden hallussapito-oikeudet Yhdysvalloissa oli peruttu.

   Vuonna 1981 Hans Kalm kuoli Jyväskylässä 92-vuotiaana. Monet väittivät, ettei hän saanut eläessään riittävästi tunnustusta saavutuksistaan?

Lähde: Jaakko Heinämäki (2007): Hans Kalm. Vapaussoturi ja vaihtoehtolääkäri. Minerva, Hämeenlinna.

  

 


 

                        

                                  Tappava vieras

Kesäkuussa 1918 Suomeen tuli espanjantautina tunnettu pandemia, joka tappoi parissa vuodessa 25000 suomalaista. Influenssa eteni usein keuhkokuumeeksi, joka vei hengen parissa päivässä. Pelkoa herätti se, että tauti ei tappanut vain vanhoja ja sairaita, vaan myös nuoria ja terveitä.
  
    Espanjantautiin sairastui kokonaisia kyläkuntia ja sen vuoksi jouduttiin sulkemaan kouluja sekä kauppoja. Viranomaiset neuvoivat ihmisiä välttämään ihmisjoukkoja ja pesemään käsiään. Samaan aikaan Hennalassa oli 10 000 vankia ahdettuna rakennukseen, jossa ei ollut käymälöitä eikä mahdollisuutta peseytymiseen.
  
   Luonnollisesti espanjantauti vei monia teloituksilta säästyneitä. Helsinkiläinen Sigrid Sandström kertoi veljensä Thure Sandströmin kohtalosta oikeudelle seuraavasti:

   "Hänestä ei toukokuun 8 päivänä 1918 jälkeen, jolloin häneltä saapui vanhemmilleni osoitettu, Suomessa postitettu postikortti, ole saapunut mitään muuta tietoa kuin että hän olisi kuollut Lahdessa espanjalaiseen tautiin ollessaan siellä valkoisten vankina, vaikka vanhempani vielä vuonna 1918 kehoittivat sanomalehdissä julkaistuissa ilmoituksissa sellaisia henkilöitä, jotka tietäisivät hänen olinpaikkansa siitä ilmoittamaan."


Lähteet:

Tauno Tukkinen (2004): Kumpujen yöstä. Kuolleiksi julistettujen punaisten kohtaloita. Opas tutkijoille, TT, Karjalohja.
www.helsinki.fi/historia/vanhat/taudit 18.1.2014

                                       Hennalan laulu

Sisällissota synnytti monia lauluja, sekä valkoisten että punaisten tekemiä. Sisällissodan lauluja tutkinut Vesa Kurkela kertoo, että varsinkin Hennalan vankileirillä kirjoitettiin monia arkkiviisuja. Kurkelan mukaan "laulujen pääasiallisena tehtävänä näyttää olleen valkoisen terrorin kauhujen ja raakuuksien kertominen ja kommentointi. Varsin monet laulut liittyvät johonkin veriseen ja epäoikeudenmukaisena koettuun tapahtumaan, josta haluttiin jättää todistus jälkipolville".

   Tämän laulun kirjoitti neljä naista Hennalassa 6.5.1918:

Ilta alkoi pimetä
niin toveria vietiin joukosta
kuularuiskulla hymniä soitettiin
ja Hennalan korpehen haudattiin.
Ei meitä tyttöjä peloita
me taistelimme aatteen puolesta
vaikka vapaus meiltä riistettiin,
Vahva aate säilyy sittenkin.


Seuraavana aamuna kolme naisista oli ammuttu. Neljäs vei laulun Kansan Arkistoon.

Lähteet:
Tuuli Kataja (2009): Punainen nainen ja kuoleman diskurssi. Jyväskylän yliopisto, historian laitos
Vesa Kurkela (2009): Sisällissodan laulut. Teoksessa:Haapala & Hoppu: Sisällissodan pikkujättiläinen, WSOY, Porvoo.